Pakko myöntää, vuodet nusessa ovat koulineet minua ikävästi. Näiden kirjoitusten tekeminen samalla puhdistaa ja ahdistaa hirveästi. Koko paikka on niin hirveä, etten käsitä miten joku voi siellä asua. Syöpää, työttömyyttä, itsemurhia, ahdinkoa, vehkeilyä, kiusaamista, väkivaltaa... Sellaista oli minun elämäni.

Tämä kertomus on klassikko, ja sen lienee kuullut jo useampi henkilö ympäri Suomea. Haluan muistuttaa, että tämäkin tarina todella tapahtui ja todistajia on olemassa. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Eli Tuoppi sai jostain päähänsä että koulun pojat pitää kouluttaa kusemaan oikein. Hän ilmoitti että ”nyt alkaa kusikoulu” ja käski kaikki pojat liikuntasaliin suljettujen ovien taakse. Me tytöt jäimme hämmentyneinä odottamaan mitä tapahtuisi. Päivän jälkeen hiillostimme Minnan pikkuveljeä mitä salissa tapahtui. Hän oli luonnollisesti hieman järkyttynyt mutta kertoi että kaikkien piti pudottaa (kaikki!) housut nilkkoihin, ottaa vehkeestä kiinni ja sitten Tuoppi luennoi kuinka kustaan. Ja Tuoppi siis teki myös itse tämän kaiken.

Tuopin tytär Ulla oli kanssani samalla luokalla. Hän oli mukava ja lahjakas, mutta epävarma ja kärsi roolistaan opettajan lapsena. Seuraava kertomus todistaa miksi. Tuoppi piti taas jotain biologian tai muun luentoa. Kyse oli kai hygienian hoitamisesta. Hän selitteli aikansa ja alkoi kertoa kuinka intiimialueet pitää pestä hellävaroin. ”Alapää on herkkä, sinne ei saa laittaa mitään vahvaa saippuaa. Muistan kuinka me tuon Ullan pimppi pestiin pienenä saippualla ja se meni ihan punaiseksi ja kirveli! Piti käydä lääkärissä näyttämässä mutta eihän siinä sitten mitään” hän kertoi naureskellen. Ulla istui tulipunaisena hiustensa takana ja näytti siltä että räjähtää häpeästä hetkenä minä hyvänsä. En voi edes kuvitella mitä traumoja hänelle on jäänyt isästään.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Luokallani oli ala-asteella vain 6 henkeä, ja olimme kaikki tyttöjä. Se oli tosi hienoa, tunsimme suurta ylpeyttä siitä ettei joukossamme ollut ketään ”tyhmiä poikia”.  Siitäkin huolimatta että joukossa oli TODELLA erilaisia yksilöitä, voisi sanoa että meillä jyräsi välillä todellinen girl power! <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tuoppi oli tietysti meidän opettajamme kaikissa aineissa ja tunnit pidettiin yhtä aikaa kaikille yläluokille (3-6). Olimme muistaakseni viidennellä luokalla, kun meillä oli kerran joku tunti meneillään, olisiko ollut biologiaa. Istuimme kaikki tytöt rivissä ja seurasimme enemmän tai vähemmän kiinnostuneena. Sitten Tuoppi yhtäkkiä revähti eteemme ja esitti kysymyksen: ”Kuinkas monella teistä on jo kuukautiset alkaneet? No, käsi pystyyn vain rohkeasti!” Tilanne oli kauhea! Tuoppi jatkoi ahdistelua kunnes minä turhauduin ja viittasin, ja pari muutakin nosti kätensä. ”No kyllä minä sinut jo tiesin mutta teistä muista en olisi välttämättä arvannut!” Tuoppi taivasteli. Että näin...

Pukeuduimme Minnan kanssa yläasteen ajan aika persoonallisesti (ainakin nusen mittakaavassa). Olimme, hevareita, punkkareita, hippejä ja kaikkea siltä väliltä. Otimme 8-luokalla myös lävistykset, mikä oli todella häkellyttävää siihen maailman aikaan. Batiikkifarkuissa ja vihreässä tukassa olimme siis koko kylän nähtävyys, pilkan ja vihankin aihe. Koulussa saimme kuulla olevamme mm. ekohuoria ja elämäntapaintiaaneja. Se taitaakin olla keskiverto-nuselaisen mittapuulla harvinaisen kekseliästä verbaliikkaa. Nusessa asui luonnollisesti myös alkuperäisväestöä, jonka tuntomerkkejä olivat mm. toppa- ja pilottitakit, kivipestyt alaspäin kapenevat farkut, kettinki jonka päässä lompakko, olkapäille ulottuva permis, juppikukkula, purkkarit, isot korvarenkaat ja muut halvat helyt, puuteriin, kajaliin ja ripsiväriin peitetty naama ja hyvin rajoittunut maailmankuva. Tuohon aikaan oli myös Joensuussa skinihysteria kuumimmillaan, ja nuse otti suurkaupungista vaikutteita parhaansa mukaan.

Kerran mixalla notkuimme eteisen seinustalla, kun Marjatta, yksi em. ulkoiset kriteerit täyttävä pahansisuinen ”juntti-kovis” tuli kätyreineen eteemme. Marjatta alkoi haastaa riitaa ja haukkua ulkonäköämme. ”Miks työ ootte tuon näkösijä?” hän sylki suustaan ja kätyrit säestivät haukkuja ja murinaa syytäen. ”Pitäiskö kaikkien sitten olla saman näköisiä kun sä?”, Minna kysyi. ”No pitäis!” Marjatta vastasi. Haistattelimme heille hyvää loppuelämää, mutta Marjatta oli sotajalalla ja nyrkkiään hieroen hän sanoi vihaisesti ”nähhään mixan jälkkeen, me hakattaan teijät!”. Vaikka hän oli kaikin puolin säälittävä ja typerä, oli uhkaus syytä ottaa tosissaan. Hänellä ei ollut elämässään mitään tavoitteita, eikä näin ollen mitään hävittävää, joten jonkun hakkaaminen silloin tällöin ei tuntunut missään. Soitimme saman tien Minnan isälle joka tuli hakemaan meidät kotiin.

JÄLKIPYYKKI:
Mielestäni tilanne oli vakavuudestaan huolimatta tosi absurdi - Marjatta uhoamassa meille neon-värisessä 6-luokalta asti käyttämässään toppiksessa, liian lyhyet farkut jalassa ja kulahtanut permis päässä. Muistan että minua alkoi hysteerisesti naurattaa kesken kaiken, ja se vasta olisikin ollut vaarallista! En toki halua myöskään mollata Marjatan tyyliä (paitsi ihan vähän ;) enkä tiedä miltä hän nykyään näyttää. Jotenkin tuntuu että hiihtarit ja kukkamekko istuvat yhä...<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />