Elämästämme ei jännitystä puuttunut, sen takasi Minnan ja minun vilkas mielikuvitus. Olimme yhdessä vaiheessa ryhtyneet salapoliiseiksi, vakoilimme kaikkea ja kaikkia ja olimme varmoja, että myös meitä vakoili jatkuvasti VKU, Valokuvaukko, joka napsi myös kuvia todistusaineistoksi. Törmäsin VKU:oon jopa lomamatkalla Kreetalla.
Vakoilu- ja poliisileikki kuitenkin muuttui totiseksi, kun sotkeuduimme vyyhteen opistolla asuneiden tyyppien kanssa. Kyseessä olivat muistaakseni samat saarimökki-äijät. Heille mahtoi jäädä aikamoiset traumat meistä ja Nusesta. Ehkä parempi niin.
He olivat pahiksia, siitä olimme sataprosenttisen varmoja. Niinpä ajattelimme antaa heille pienen opetuksen. Minnan pikkuveli Antti oli tomera pikkunakki, joka auttoi meitä mielellään kaikessa. Tässä tapauksessa suunnitelma oli seuraava: Otamme omenoita, liotamme ne kusessa ja pommitamme niillä pahisukkoja vintin ikkunasta. Suunnitelma toteutuikin niin, että Antti kusi johonkin pulloon, ja saimme kieritetyksi omenat siinä. Sinkosimme ne myös ikkunasta ukkoja kohti, mutta emme osuneet. Harmi.